Kaikki ahdistaa. No ei nyt ihan kaikki. Mutta ahdistaa nyt kuitenkin.
Siitä onkin aikaa kun on viimeks ahdistanu näin paljon iltasella. Näin paljon että hengittäminen alkaa vaikeutua. Tulee olo että ehkä en osaakkaan enää hengittää. Että täällä kämpässä vaan ei oo yhtään happea hengitettäväks. Ulkona helpotti vähän, mutta pakkohan se oli tulla takas sisälle ja nukkumaankin käydä kohta, aikanen herätys tiedossa huomenna. Erästä huikeeta säveltäjä-sanottajaa lainatakseni "Pitkään on kaikki ollut liian hyvin joten on syytä mennä paniikkiin."
 |
| http://www.freedigitalphotos.net |
En tiiä mistä tää taas alko. Toivottavasti loppuu kohta. Auttaakohan kirjottaminen tälläkin kertaa, niinkun niin monesti ennenkin? Toivotaan. :D
Asiasta viidenteen. Huominen jännittää. Koulukin toki, mutta mulla on koulun jälkeen huomenna psykoterapiakäynti. Toinen käyntikerta. Ei vielä virallien käynti, toinen tutustumiskäynti tavallaan. Ensimmäinen oli pari viikkoa sitten ja meni ihan hyvin. Mutta nyt se ei ehkä mee ihan yhtä hyvin. En varmaankaan jaksa esittää puheliasta ja keksi mitään järkevää vastattavaa sen kysymyksiin. Varsinkin kun mun piti hoitaa se terapiatukirahahakemus kelaan, enkä oo saanu hoidettua. Ja kun nää kaks ekaa käyntiä on ilmasia, niin tuntuu jotenkin pahalta kun en oo hoitanut omaa osuuttani. Varsinkin kun se terapeutti taitaa olla sellanen jolle se raha ei oo kaikkein tärkeintä. Terapiathan on kalliita eikä kela kustanna niitä ihan kokonaan. Mutta toi terapeutti ei kuulemma peri nuorilta sitä yli jäävää osuutta, eli toisin sanoen se on mulle ilmasta. Kunhan vaan saan sen hakemuksen sinne kelaan... En todellakaan voi vaatia kolmatta ilmasta käyntiä. Mutta ei se hakemuksen hankkiminen oo niin yksinkertasta kun en omista tulostinta, kirjastossa ei oo kiva käydä tulostamassa sellasta lomaketta ja kelaan en oo vaan ehtiny käymään. Jos sitä vaikka huomenna ennen sitä käyntiä ottais itteesä niskasta kiinni, kävelis kelan ovesta sisään ja nappais sieltä hyllystä sellasen lomakkeen sillain ettei kukaan ehdi edes huomata että jaa, siinä taas yks hullu.
Tosin psykoterapiasta ei oo kuulemma hulluille apua. Niin mulle on väitetty kahdestakin eri suunnasta. Ei vaan kolmesta! Ensimmäinen joka niin väitti oli psykiatri, toinen oli yks terapeutti jonka luona kävin muutamalla tutustumiskäynnillä. Niin ja kolmas oli mun entisen lastenkodin ohjaaja. Joten ehkä en oo aivan niin pahasti hullu. Tosin mitenpä hulluus määritellään? :D No joo, nyt mentiin taas syviin vesiin, jos tollasta rupeen nyt pohtimaan niin en pääse nukkumaan ennenkun herätyskello jo soittaa. Mistä tulikin mieleeni, että nyt on pakko yrittää saada unta. Ja se onnistuu vaan jos tää orastava paniikkikohtaus nyt pysyy poissa.
 |
| Tää maalaus (Edvard Munchin Huuto) on sellanen, joka saa mut arvostamaan taidetta. En mä taiteesta mitään ymmärrä, mutta esimerkiks tää maalaus kuvaa loistavasti sitä tunnetta mikä ainakin mulle tulee monesti paniikkikohtauksen iskiessä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti