Tänään on muuten ahdistanu hulluna. Ja kummalliset asiat!
Ensin koulussa meillä oli työturvallisuutta ja siinä sit kerrattiin kaikkea siihen liittyvää. Samaa mitä aina ennenkin. Jos palo on tuolla, meette tuolta ulos. Tässä on paloposti, tässä vaahtosammutin. Jos on sisäinen uhka eikä luokasta poistuminen oo mahdollista, sit jäädään tänne jne. Sit yhtäkkiä naps, enkä saanu henkee. Ja vaan sen takia että opettaja sano sen faktan minkä kaikki jo tietää. Jos on tulipalo, niin sitä savua ei saa hengittää. Yks hengitys ja se voi olla siinä. Ja mua rupes ahdistaan kamalasti. Tukehtumisenpelko. Jotenkin selvisin siitä kun sit lähdettiinkin jo "turvallisuuskävelylle" eli käveltiin se hätäpoistumisreitti. Sit kun käytiin koulun kuntosalilla niin mua rupes taas ahdistaan kamalasti ihan ilman syytä, en saanu henkee ja meinasin pyörtyä. Jotenkin taas selvisin, eihän me oltu kun ehkä kolme minuuttia siinä ja sit oli ruokailu. Ja ahdistihan mua taas niin paljon etten pystyny syömään vaan ekaa kertaa koko lukuvuoden aikana heitin ruokaa pois hävettävän määrän.
Ei ne ongelmat siihen loppunu. Kirjotin äsken tossa yhtä tarinaa jota oon jo pitkään kirjottanut. Sit siinä tuli tosi jännittävä kohta, niin jännittävä että melkein rupes jo ahdistamaan itteänikin. *itkunaurua* Sen jälkeen kävin pihalla. Jostain kuulu tosi kummallista ääntä. Sellasta jyrinää tai kuminaa. Kyllä te tiedätte millasta ääntä koiran maha pitää kun se on sekasin. Mutta suuremmassa mittakaavassa. :D Vähän ku maa halkeais jossain syvällä, tai jää. Mutta ei tässä ihan vieressä pitäis mitään järveekään olla mihin kehittyvä jää kumisis. Noh, äänen aiheuttaja jäi mysteeriks mutta sainpa taas suuremman luokan hengenahdistuskohtauksen kun kelasin että jos maailmanloppu tulis nyt niin tässä sitä vaan oltais yksin kuoleman kielissä, ahdistuksen kanssa. Mitään ei ois tehtävissä. Minnekkään ei vois paeta. Kukaan ei vois pelastaa ketään, kaikki kuoltais ja kaiken lisäks en sais edes happea vaan tukehtuisin hitaasti pois. Ai saatana että ahdistikin.
Ja voi hyvää päivää ton mun mielikuvitukseni kanssa. Nyt melkein naurattaa. :D Oon varmaan sekoomassa totaalisesti. Huomenna oliskin sattumalta just terapia mutta koska en kykene puhumaan tunteistani tai syvimmistä ajatuksistani ääneen, niin taitaapa jäädä nääkin asiat kertomatta. Lupasin viimeks että kerron sille minkä vian/puutteen oon itestäni löytänyt kun jotain sellasta sille sanoin. Ja se puutehan on se etten kykene tunteita/ajatuksiani kertomaan. Miten voin kertoo mun ongelmasta, jos ongelma on se etten pysty puhumaan mun tunteista ja ongelmista? :D
Nyt nukkumaan. Olo helpottu kummasti kun avasin bloggerin ja rupesin purkamaan sydäntä. :) Ens kerralla lupaan itelleni, että kirjottan jotain fiksua. Öitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti